Pasi Salonen
Pasi on koulutettu hieroja, Yhteiskuntatieteiden maisteri ja maailman menon monialainen tarkkailija.

Hei, olen koulutettu hieroja Pasi Salonen. Perustin Hierontapalvelu Käsialan vuonna 2013 päätettyäni aikaisemman työurani it-alalla. Työtäni on aina ohjannut ihmisten tarpeiden kuuntelu ja palvelualttius. Arvostan ammattitaitoa, joka karttuu työn tekemisen ja uuden oppimisen kautta.

Ihmisen keho ei ole paljolti muuttunut vuosituhansien saatossa. Luut ja lihakset ovat edelleen samoilla paikoillaan ihmislajin matkalla luolan syväkyykystä bussipysäkin someniskaan. Klassisessa hieronnassa ikiaikainen ihmiskehon kosketushoito yhdistyy anatomian tuntemukseen sekä empiiriseen tutkimukseen nojautuvaan tietoon hieronnan fysiologisista vaikutuksista.

Omassa hierontatyössäni pyrin yhdistämään tehokkaat ja rauhalliset otteet tietoiseen läsnäoloon. Tavoitteena on poistaa akuutti jumi samalla kun asiakas voi kokea virkistyneensä kokonaisvaltaisesti. Täsmälliset painallukset ovat siis “vain” osa kokonaisuutta.

Koulutettu hieroja on osa terveydenalan ammattilaisten verkostoa. Vastuullisena koulutettuna hierojana en tee diagnooseja, vaan jätän ne lääkärikunnalle. Suhtautumistani täydentäviin hoitomuotoihin voi kuvailla suvaitsevaiseksi ja kriittisen uteliaaksi. Autan mielelläni sinua eteenpäin, mikäli hieronta osoittautuu toimimattomaksi hoitomuodoksi – erilaisten hoitojen kirjossa piisaa laajuutta ja syvyyttä. Paljolti ihmisestä itsestään riippuukin, mille tasolle hän lihasjuminsa syyt haluaa paikallistaa.

Unohtaa ei myöskään sovi, että hieronta toimii erittäin hyvin ennaltaehkäisevänä kehon huoltona. Jätä siis jumi lähtökuoppiinsa ja varaa aika hierontaan!