Pasi Salonen
Pasi on koulutettu hieroja, Yhteiskuntatieteiden maisteri ja maailman menon monialainen tarkkailija.

Sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo voitti Sarjakuvaseuran tämän vuotisen Puupäähattu-palkinnon. Yhdyn onnittelijoihin julkaisemalla uudelleen 1/2-lehden (2/2010) kritiikin, jossa käsittelin kootusti Takalon siihen astista tuotantoa. Asiat eivät tunnu menettäneen ajankohtaisuuttaan kymmenessä vuodessa. Alla olevan tekstin julkaisemisen jälkeen Takalolta on ilmestynyt mm. kiitetty ja palkittu Minä, Mikko ja Annikki (2014) sekä parhaillaan blogissa etenevä Memento mori. Suosittelen tutustumaan.

***

(1.11.2010)

Punkin tunnetta

 

Eräs nuori opiskelijapoika vietti iltaa tanssilattialla ystäviensä kanssa. Juoma oli laskettu vähäksi aikaa viereiselle pöydälle. Joku päätti ottaa juoman omaan käyttöönsä. Poika tiesi, että häntä oli kohdeltu epäoikeudenmukaisesti mutta sen sijaan, että hän olisi noussut puolustamaan oikeuksiaan, hän purskahtikin itkuun. Voimakas reaktio samanaikaisesti sekä pelotti että hävetti häntä.

Tamperelaisen Tiitu Takalon sarjakuvatuotannossa edellinen tarina saisi todennäköisesti mielialaa nostattavan lopun. Empatiaa on tarjolla niille, jotka sen ansaitsevat mutta ääliöt saavat toisenlaisen kohtelun. Takalo kuvaa nuorten ihmisten pelkoja, suruja ja onnen hetkiä vilpittömästi ja suoraan.
Asenteessa leijuu vahva punk-henki. Ihmisarvon puolesta, välillä vaikka nyrkit pystyssä. Tarinoiden akateeminen kerroin onkin hyvin alhainen, mikä osaltaan todistaa, että teoriasta on siirrytty käytäntöön.

Tiitu Takalon sarjakuvissa ei juurikaan käsitellä rahaa mutta sitäkin enemmän sosiaalista pääomaa. Ystävyyssuhteiden merkitys sykkii vahvana läpi koko tuotannon. Vaikka parisuhde-säädöistäkin löytyy useita tarinoita, kaverisuhteet tuntuvat peittoavan ne merkityksellisempinä. Myös poliittisia teemoja lähestytään henkilökohtaisella tasolla. Aikaa, mustetta ja guassia on kulunut eniten naiseuden representaatioiden, sukupuolineutraalien parisuhteiden sekä sukupuolittuneen väkivallan kaltaisiin teemoihin.

Mieshahmojen kusipäisyys on yksi tarinoissa toistuva piirre. Feministisessä projektissa mies saa välillä luvan esittää “pahaa tyyppiä”. Mies toimii ikäänkuin proaktiivina statistina, jonka heittoihin voidaan lyödä teräviä vastapalloja. Toki muitakin miestyyppejä löytyy; etenkin ihmissuhdetilityksissä pojat ja tytöt haavoittavat ja halivat toisiaan ihan yksilöinä.

Tuuli ja myrsky (2009) on tekniseltä toteutukseltaan hieno yhden pitkän tarinan albumi, jonka teemana on seksuaalinen väkivalta. Sen loppunostatus on kaikessa osoittelevuudessaankin mieleenpainuva kostofantasia. Takalo on saanut kiitosta taitavasta ihmishahmojen kuvauksestaan, mikä todentuu viimeistään tässä sarjakuvassa. Ehyet siveltimellä piirretyt ääriviivat antavat eri näköisille ja kokoisille hahmoille tunnistettavan perusolemuksen, jota harmaan musteen ja vaalean guassin yhteispeli entisestään vantteroittaa. Takalon kotisivuilta löytyy havainnollistava sarja Tuulen ja myrskyn yhden sivun sekä kannen valmistumisvaiheista.

Yksi henkilökohtaisista suosikeistani on Aleksis Kiven päivä –antologiassa vuonna 2006 ilmestynyt ja Nurin-albumissa (2007) uudelleen julkaistu Eräs lokakuinen maanantai. Siinä Takalon poliittinen agenda pukkaa sopivassa suhteessa läpi ulkopuolisesta tehtävänannosta. Tarina dokumentoi siirtymisen Hervannasta bussilla Pyynikinharjun kautta työhuoneelle trikoon tehdaskiinteistölle ja takaisin 10.10.2005. Päivän kulkua siivittävät näennäisen lakoniset mietteet tekevät jatkuvaa rajanylitystä arkisten askareiden ja historiallis-yhteiskunnallisten kannanottojen välillä.

Yhteiskunta ei näyttäisi jakautuvan vain kahtia vaan moneen osaan. Sen rahassa mitattavan jakolinjan lisäksi repeilee myös liberaalien ja konservatiivien, koulutettujen ja kouluttamattomien ja ehkä myös sydämeltään vetreiden ja väsyneiden välillä. Arjen politiikassa tulee ja menee jatkuvasti tilanteita pienille ja isoille hyville teoille. Myös perinteiset emansipatoriset työkalut kannattaa silloin pitää pakissa. Kuten jotkut toiset tahot ovat todenneet: “Asioista on voitava puhua suoraan niiden oikeilla nimillä”. Niinpä.